Saiturin joulu
 satu


Saiturin joulu

Charles Dickens

Oli jouluaatto kun vanha Scrooge istui kiireisenä toimistossaan. Ulkona oli kylmä, eikä Scroogen toimistossa ollut paljon lämpimämpää.

Yhtäkkiä Scroogen sisarenpoika astui toimistoon. "Hyvää joulua, setä!", sanoi Fred. "Pyh!", tuhahti Scrooge, "Humpuukia!" "Jouluko humpuukia, setä?!" kysyi Scroogen sisarenpoika. "Et ole tosissasi?" "Olen!", sanoi Scrooge. "Mitä joulu tarkoittaa? On maksettava laskuja ja rahaa ei ole! Olet vuoden vanhempi, mutta et tuntiakaan rikkaampi! Vietä joulusi miten haluat, ja anna minun viettää se omalla tavallani." "Viettää joulu omalla tavallasi? Ethän sinä vietä joulua ollenkaan", totesi Scroogen sisarenpoika. Hän oli ystävällinen nuori mies ja yritti vielä piristää Scroogea kutsumalla tämän päivälliselle joulupäivänä. Mutta Scrooge kieltäytyi jyrkästi ja ajoi hänet ulos.

Kun sisarenpoika lähti, kaksi herraa astui sisään. He keräsivät rahaa köyhille, joilla ei ollut paikkaa minne mennä. Kitsas Scrooge ei kuitenkaan antanut senttiäkään. "Eikö vankiloissa ole heille tilaa? Tai varastoissa?" hän kysyi sarkastisesti ja käski heidän häipyä toimistostaan.

Kun tuli aika sulkea toimisto niin Scrooge puhui kirjanpitäjälleen, Bob Cratchitille. "Halusit pitää vapaapäivän huomenna, eikö niin?". "Jos se vain sopii, herra", vastasi kirjanpitäjä. "Se ei sovi", sanoi Scrooge, "Ei ole oikein että joudun maksamaan sinulle kokonaisesta päivästä, vaikka et tee töitä. Mutta jos sinun on pakko olla huomenna poissa, niin haluan sinun aloittavan työpäivän paljon aikaisemmin sitä seuraavana aamuna." Cratchit lupasi tekevänsä niin, ja he molemmat lähtivät kotiin.

Scrooge asui yksin vanhassa talossa. Talon piha oli pimeä ja pelottava sinä yönä. Kun Scrooge avasi oven, hänelle tuli tunne kuin hän tuntisi vanhan liikekumppaninsa Marleyn läsnäolon. Marley oli kuollut kauan sitten, juuri siinä talossa. Se oli melko karmivaa, mutta Scrooge ei pelännyt helposti. "Humpuukia", hän totesi itsekseen, avasi oven ja astui sisään. Hän kuitenkin lukitsi oven, mitä hän ei yleensä tehnyt.

Tunteakseen olonsa taas turvalliseksi hän istui lämmittelemäään takan ääreen. Yhtäkkiä Scrooge kuuli äänen alakerrasta. Kuulosti siltä kuin jokin vetäisi raskasta ketjua pitkin puulattiaa.

Ääni läheni, ja Scrooge näki kuinka kummitus tuli suoraan jykevän oven läpi. Se oli Marleyn kummitus. Ketjut olivat pitkät; ne olivat tehty laatikoista, avaimista ja painavista lompakoista. "Kuka olet?" kysyi Scrooge. "Eläessäni olin kumppanisi, Jacob Marley" vastasi kummitus. "Mutta miksi olet täällä?" kysyi Scrooge. "Minun täytyy vaeltaa läpi maailman. Minulla on nämä ketjut, koska olin eläessäni niin kitsas. Välitin vain rahasta mutta en ympärilläni olevista ihmisistä. Tulin varoittamaan sinua. Sinulla on vielä mahdollisuus, Ebenezer. Kolme henkeä tulee luoksesi. Tapaat ensimmäisen huomenna, kun kello lyö yksi." Kun Marleyn kummitus oli sanonut nämä sanat, se katosi. Yö hiljeni. Scrooge meni suoraan sänkyyn, riisumatta edes vaatteitaan, ja nukahti heti.

Scrooge heräsi. Hän katsoi ikkunasta ulos. Katu oli edelleen sumun peittämä ja oli äärimmäisen kylmää. Oli hiljaista. Kaduilta ei kuulunut ihmisten ääniä. Marleyn kummitus vaivasi mieltä. Scrooge ei tiennyt, oliko nähnyt vain unta vai ei. Sitten hän muisti, että henki tulisi hänen luokseen. Scrooge päätti maata hereillä ja odottaa mitä tapahtuisi.

Kello löi yksi. Valo välähti huoneessa. Pieni käsi veti hitaasti sängyn verhon sivuun. Scrooge huomasi olevansa kasvotusten vieraan olennon kanssa. Kyseessä oli outo hahmo - kuin lapsi, mutta ei niin paljon lapsen kuin vanhan naisen näköinen. Naisen hiukset, jotka riippuivat hänen kaulallaan ja kulkivat selän yli, olivat valkoiset kuin ikä olisi vaalentanut ne, mutta kasvoissa ei ollut rypyn ryppyä. "Kuka, ja mikä olet?" kysyi Scrooge kummitukselta. "Olen menneen joulun henki. Nouse ylös ja tule mukaani."

Henki vei Scroogen ajassa taaksepäin. Aikaan kun Scrooge oli vielä pieni poika. Siellä Scrooge näki nuoremman itsensä leikkivän muiden lasten kanssa. He juoksivat iloisesti joulukuusen ympärillä, ja vaikka he olivat köyhiä, heillä oli hauskaa.

Henki vei Scroogen myös varastoon, missä Scrooge oli oppipoikana. Scrooge näki iloisen jouluaaton, jonka he viettivät toimistossa pomonsa herra Fezziwigin ja tämän perheen kanssa. Siellä oli ruokaa, musiikkia ja tanssia. Kaikki olivat onnellisia.

Sitten henki vei Scroogen vielä toiseen paikkaan. Scrooge oli nyt vanhempi. Hän ei ollut yksin, vaan istui kauniin nuoren tytön, Belen, vieressä. Tytön silmissä oli kyyneleitä. "On surullista nähdä", hän sanoi hiljaa, "että toinen rakkaus on syrjäyttänyt minun rakkauteni - kullan rakkaus. Sydämesi oli ennen täynnä rakkautta, mutta entä nyt...? On parempi, että eroamme. Toivottavasti olet onnellinen valitsemallasi tiellä." "Henki", keskeytti Scrooge, "älä näytä minulle enempää. Vie minut kotiin. Miksi aiheutat minulle tätä tuskaa?" "On vielä yksi varjo", sanoi kummitus.

He olivat toisessa tilanteessa ja paikassa. Huoneessa joka ei ollut kovin suuri tai komea, mutta se oli täynnä mukavuutta. Siellä oli onnellinen perhe juhlimassa joulua. Heidän sydämellisyytensä huokui lämpöä. Scrooge tunnisti Belen, entisen tyttöystävänsä. Belen oli nyt naimisissa ja hänellä oli ihania lapsia. "Henki", sanoi Scrooge murtuneella äänellä, "Vie minut takaisin! En kestä tätä enää." Hän vaati kummitusta päästämään hänet takaisin kotiin. Lopulta Scrooge löysi itsensä omasta sängystään uupuneena. Hän vaipui raskaaseen uneen.

Scrooge heräsi kesken kuorsauksen juuri ennen kuin kello taas löi yhtä. Hän nousi istumaan sängyssään ja odotti toisen kummituksen tuloa. Ja siellä se oli - nykyisen joulun henki. Hänellä oli kiharat ruskeat hiukset, säkenöivät silmät, ja yksinkertainen vihreä viitta valkoisella turkiksella. Hänen jalkansa olivat paljaat, ja päässään hänellä oli jouluseppele.

Henki vei Scroogen Bob Cratchitin taloon. Bob Cratchin perhe oli köyhä ja asunto pieni. Keittiössä näkyi rouva Cratchit valmistelemassa jouluruokaa. Heidän lapsensa juoksivat iloisesti ympäriinsä, ja Bob Cratchit tuli sisään pieni Tim olkapäillään. Pieni Tim oli Bob Cratchitin nuorin poika. Hänellä oli pieni kyynärsauva ja raudankaltainen runko jalkojen ympärillä.

Joulupäivällinen oli valmis, ja kaikki istuivat pöytään. Koska Cratchitit olivat hyvin köyhiä, ruokaa ei ollut paljon. Mutta silti kaikki olivat iloisia. Sen tunsi, että heillä kaikilla oli joulun henki sydämissään. "Hyvää joulua kaikille, rakkaat!" sanoi Bob Cratchit. "Hyvää joulua!" sanoi pikku Tim. Hän istui hyvin lähellä isänsä puolta pienellä jakkarallaan. Bob piti kiinni pienestä kädestä, ikään kuin peläten menettävänsä hänet.

"Henki", sanoi Scrooge, joka tunsi sääliä poikaa kohtaan, "kerro minulle, selviääkö pieni Tim." "Näen tyhjän paikan", vastasi kummitus, "ja kyynärsauvan ilman omistajaa. Jos nämä varjot eivät muutu tulevaisuudessa, lapsi kuolee."

Tämä sai Scroogen hyvin surulliseksi, mutta henki jatkoi ja vei Scroogen sisarenpojan taloon. Fred ja hänen ystävänsä juhlivat iloisesti ja leikkivät. Scrooge nautti todella heidän seurastaan ja halusi jäädä vielä hetkeksi, mutta hetkessä kaikki haihtui. Scrooge ja henki olivat taas matkallaan.

Yhtäkkiä Scrooge huomasi jotain outoa. Kaksi lapsenomaista hahmoa oli kummituksen jaloissa - poika ja tyttö. Mutta he näyttivät vanhoilta ja kauhistuttavilta, kuin pieniltä hirviöiltä. Scrooge järkyttyi. "Henki, ovatko he sinun olentojasi?" kysyi Scrooge. "Ne ovat ihmisen luomuksia", vastasi henki. "Poika on Tietämättömyys. Tyttö on Halu. Varo heitä molempia, mutta ennen kaikkea varo poikaa", sanoi henki. "Eikö heillä ole paikkaa, minne mennä?" kysyi Scrooge. "Eikö vankiloissa ole heille tilaa? Tai varastoissa?" henki vastasi Scroogen omilla sanoilla.

Kello löi kaksitoista. Nykyisen joulun aave katosi. Ja viimeisen kellonlyönnin aikana Scrooge näki kolmannen aaveen lähestyvän häntä. Aave lähestyi hitain, äänettömin askelin. Se oli pitkä ja sillä oli päällään pitkä musta vaatekappale, joka peitti koko sen ruumiin ja jätti näkyviin vain yhden ojennetun käden. "Oletko tulevan joulun henki?" kysyi Scrooge, "pelkään sinua enemmän kuin mitään muuta henkeä."

Aave ei sanonut sanaakaan, ja Scrooge oli kauhuissaan. He kulkivat kaupungin halki. Scrooge kuuli muutamien miesten puhuvan henkilöstä, joka oli kuollut. Scrooge tunsi nämä miehet ja halusi selvittää, kenestä he puhuivat. Mutta henki jatkoi eteenpäin.

Aave johdatti Scroogen kaduille, jotka olivat hänelle tuttuja. Heidän kulkiessaan Scrooge katseli ympärilleen löytääkseen itsensä, mutta ei nähnyt itseään missään. He astuivat köyhään Bob Cratchitin kotiin ja löysivät äidin ja lapset tulen äärestä. Oli hiljaista. Erittäin hiljaista. Meluisat pikku Cratchitit olivat liikkumattomia kuin patsaat. Kun Bob Cratchit astui sisään, lapset riensivät tervehtimään häntä. Sitten kaksi nuorta Cratchitia nousi hänen polvilleen ja painoivat pienet poskensa hänen kasvojaan vasten ikään kuin sanoakseen: "Älä välitä, isä. Älä sure." "Kävitkö siellä tänään?" hänen vaimonsa kysyi.

"Kyllä, kultani", vastasi Bob. "Olisitpa voinut tulla mukaan. Sinulle olisi tehnyt hyvää nähdä, kuinka vihreä paikka on. Mutta tulet näkemään sen usein. Lupasin hänelle, että kävisimme siellä joka sunnuntai. Pienen pieni lapseni", itki Bob. "Pieni lapseni." Scrooge murtui kyyneliin. Hän ei voinut estää sitä.

Aave jatkoi matkaansa ja vei Scroogen hautausmaalle. Henki seisoi hautausmaalla ja osoitti yhtä haudoista. Scrooge käveli hitaasti sitä kohti ja seurasi hengen osoittamaa sormea lukiessaan hautakiven päältä oman nimensä, Ebenezer Scrooge.

"Henki!" huusi Scrooge. "Kuuntele minua. En enää ole sama mies kuin olin! En aio olla se mies, joka minun on täytynyt olla! Miksi näytät tämän minulle, jos kaikki toivo on menetetty? Henki hyvä, tulen kunnioittamaan joulua sydämessäni, pitää sen sydämessäni vuoden ympäri. Elän menneessä, nykyhetkessä ja tulevassa. Kaikki kolme henkeä ovat minussa. En sivuta opetuksia, joita ne opettivat. Voi, kerro minulle, että voin muuttaa kohtaloni!" Täynnä pelkoa Scrooge tarttui henkeä kädestä. Mutta henki muuttui - se kutistui, haihtui ja muuttui lopulta sängynpäädyksi.

Kyllä! Sängynpääty oli hänen. Sänky oli hänen, huone oli hänen. Kaikista parasta kuitenkin oli aika hänen edessään. Se myös oli hänen omansa, ja hän voisi tehdä siitä parhaan mahdollisen. "Elän menneessä, nykyisyydessä ja tulevassa", Scrooge toisti noustessaan sängystä. "En tiedä mistä aloittaisin! Olen niin onnellinen! En edes tiedä, mikä päivä kuukaudesta on. En tiedä, kuinka kauan olen ollut henkien keskuudessa. Hei te siellä! Hei sinä siellä!"

Hän juoksi ikkunan luokse, avasi sen ja työnsi päänsä ulos. "Mikä päivä tänään on?" huusi Scrooge kadulla olevalle pojalle. "Tänään?" vastasi poika ihmeissään. "Tänäänhän on joulupäivä!" "On joulupäivä!", sanoi Scrooge itsekseen. "Joulu ei ole vielä ohi! Henget tekivät kaiken yhdessä yössä. "Hei, nuori mies siellä! Tiedätkö kulman siipikarjakaupan? Ovatko he myyneet sen suuren kalkkunan?" "Minkä? Ai sen, joka on yhtä suuri kuin minä?" vastasi poika. "On se siellä edelleen." "Onko!" sanoi Scrooge. "Mene ja osta se! Olen tosissani. Mene ja osta se ja tule takaisin kauppiaan kanssa, jotta voin antaa heille ohjeet, minne viedä se. Annan sinulle rahaa siitä hyvästä. Jos tulet takaisin kauppiaan kanssa alle viidessä minuutissa, niin annan sinulle kruunun!" Poika juoksi matkaan kuin luoti.

"Lähetän sen Bob Cratchitille", kuiskasi Scrooge iloisesti. "Se on kaksi kertaa niin suuri kuin Pieni Tim." Hän pukeutui parhaimpiinsa ja lähti matkaan.

Hän ei päässyt kauas, kun hän kohtasi kaksi herrasmiestä, jotka olivat kävelleet hänen toimistoonsa edellisenä päivänä. "Hyvät herrat", sanoi Scrooge, "Kuinka voitte? Pahoin pelkään, etten eilen käyttäytynyt hyvin. Sallikaa minun pyytää anteeksi. Ja olisitteko niin ystävällinen että..." tässä Scrooge kuiskasi jotain toisen miehen korvaan. Herran jumala!" huudahti herra, "Arvoisa herra Scrooge, oletteko te tosissanne? Olen sanaton anteliaisuudestanne."

Iltapäivällä hän meni sisarenpoikansa taloon. "Fred", sanoi Scrooge, "Setäsi Scrooge täällä. Tulin päivälliselle. Päästätkö minut sisään, Fred?" Tietysti Fred päästi hänet sisään; hänet toivotettiin sydämellisesti tervetulleeksi ja he viettivät ihanan joulujuhlan.

Mutta Scrooge oli varhain toimistossa seuraavana aamuna. Hän meni sinne varhain, että voisi saada Bob Cratchitin kiinni myöhästymisestä. Ja niin hän myöhästyikin. Bob oli täydet kahdeksantoista ja puoli minuuttia myöhässä. Scrooge istui ovensuussa, jotta näkisi Bobin tulevan sisään.

"Huomenta!" murahti Scrooge tavalliseen tapaansa. "Mitä tämä tarkoittaa? Miten voit tulla tänne tähän aikaan päivästä? En aio sietää tällaista enää. Ja siksi", hän jatkoi, hypäten jakkaraltaan, "ja siksi aion antaa sinulle ison palkankorotuksen. Hyvää joulua, Bob." Bob Cratchit oli hämillään, ja niin olivat monet muutkin ihmiset, jotka näkivät Scroogen muuttuneen. Scroogeestä oli tullut uusi, parempi ihminen. Pienelle Timille, joka ei kuollut, hänestä tuli kuin toinen isä.

Siitä lähtien Scroogesta sanottiin aina, että hän jos joku osasi pitää viettää joulua. Annetaan sen olla totta meidän jokaisen kohdalla. Ja niin, kuten Pieni Tim sanoisi: hyvää joulua kaikille, ihan jokaiselle!

Saiturin joulu
Suomentanut vapaasti mukaillen: Juhani Paaso

Alkuun Alkuun »

Kaikki sadut » | Suosituimmat sadut »

Aisopos » | Carlo Collodi » | Charles Perrault » | Grimmin veljekset » | Hans Christian Andersen » | Joseph Jacobs »