Kolme pukkia
 satu


Kolme pukkia

Kansansatu

Olipa kerran kolme Pukkia, Iso-Pukki, Keski-Pukki ja Pikku-Pukki, jotka asuivat niityllä vuoren juurella. Kaikki kolme hyppivät kivien keskellä niityllä ja söivät niin paljon ruohoa kuin vain löysivät. Ruohoa ei vain ollut kovin paljon.

Eräänä päivänä Pikku-Pukki katseli ylös korkealle vuorelle ja ajatteli: "Tuolla vuorella näyttää olevan paljon herkullista ruohoa. Menenkin sinne ihan yksin kertomatta kenellekään ja syön niin paljon ruohoa, että kasvan yhtä suureksi kuin muutkin."

Niinpä Pikku-Pukki lähti matkaan ilmoittamatta veljilleen sanaakaan. Kip-kip, kip-kip, kip-kip, se juoksi kunnes saapui leveän joen rannalle, jonka yli meni silta.

Pikku-Pukki ei sitä tiennyt, mutta sillan alla asui suuri ja pelottava peikko. Pikku-Pukki ehti vain sillan puoliväliin, kun kuuli peikon ärjäisevän sillan alta.

"Kuka kulkee minun sillallani?" karjaisi peikko. Sillä oli suuri ja voimakas ääni.

"Minä vain, Pikku-Pukki!" vastasi Pikku-Pukki pienenpienellä äänellään.

"Vai niin. Pikku-Pukki, vai? Et pääse pidemmälle, sillä minä omistan tämän sillan, ja nyt tulen ja syön sinut."

Pikku-Pukki pelästyi kovasti. "Oi, hyvä Peikko-herra, älkää minua syökö", hän huusi ja jatkoi. "Olen niin pieni, etten varmasti riittäisi edes suupalaksi teille. Minulla on veli, joka on paljon suurempi kuin minä; odottakaa kunnes hän tulee. Hän on teille parempi ateria kuin minä."

"Paljon suurempi?"

"Kyllä, paljon suurempi."

"No hyvä on, odotan häntä. Mene tiehesi!", peikko karjaisi.

Niinpä Pikku-Pukki juoksi tiehensä, kip-kip, kip-kip, yli sillan ja vuorelle. Pikku-Pukki oli turvassa ja iloinen, että oli päässyt pulasta.

Ei kulunut kauan, kun Keski-Pukki halusi myös päästä vuorelle. Hän ei sanonut siitä mitään isolle pukille ja lähti matkaan. Kip-kop, kip-kop, kip-kop, se kopisteli ja saapui sillalle, jonka alla peikko asui.

Keski-Pukki oli ehtinyt hädin tuskin puoliväliin, kun peikko ärjäisi hänelle kovalla äänellään:

"Kuka kulkee siltani yli?"

"Se olen minä, Keski-Pukki", vastasi Keski-Pukki keskikokoisella äänellään.

"Vai niin. Sitten olet juuri se, jota olen odottanut. Olen peikko, joka omistaa tämän sillan, ja nyt aion tulla syömään sinut."

Keski-Pukki pelästyi. "Oi, älkää minua syökö! Minulla on veli, joka on paljon suurempi kuin minä. Odottakaa kunnes hän tulee, hän on teille parempi ateria kuin minä."

"Vielä paljon suurempi?"

"Kyllä, vielä paljon suurempi."

"Hyvä on, juokse tiehesi siitä. Odotan häntä. Vain suurin pukki on sopiva ateria minulle", peikko vastasi.

Keski-Pukki kiirehti joen yli ja vuorelle niin nopeasti kuin pystyi. Kip-kop, kip-kop, kip-kop!

Lopulta myös Iso-Pukki alkoi miettiä, että hänkin haluaisi mennä vuorelle. "Pikku-Pukki ja Keski-Pukki ovat varmaan jo menneet sinne", hän ajatteli. "Pian ne kasvavat suuremmiksi kuin minä. Minun on parasta mennä syömään vuoriston ruohoa, kun sitä vielä on jäljellä."

Jonkin ajan kuluttua hän saapui sillalle, jossa peikko asui. Iso-Pukki astui sillan päälle. Kop-kop, kop-kop, kop-kop! Hänen kavioidensa kopina kuului kauas. Sillan alla asuva peikko oli kiukkuinen.

"Kuka kulkee siltani yli?" se karjaisi, ja peikon ääni oli niin pelottava, että jopa joen kalat piiloutuivat kivien alle äänen kuullessaan.

Mutta Iso-Pukkipa ei pelännyt. "Se olen minä, Iso-Pukki ", pukki vastasi äänellä, joka oli yhtä voimakas kuin peikolla itsellään.

"Vai niin? Pysähdy hetkeksi, sillä juuri sinua olen odottanut. Olen peikko, joka omistaa tämän sillan, ja nyt aion tulla syömään sinut!"

Ja sen jälkeen suuri harmaa peikko pisti päänsä sillan yli. Peikon silmät näyttivät kahden suuren myllyn rattaalta, jotka pyörivät hänen päässään. Niin kiukkuinen peikko oli.

Mutta Iso-Pukki ei hätkähtänyt. "Vai olet sinä peikko", se sanoi ja jatkoi "Ja omistat tämän sillan? Niinkö? Ja nyt aiot vielä syödä minut?"

Kun peikko kuuli Iso-Pukin puhuvan hänelle tuolla tavalla, se karjaisi niin kovaa, että Keski-Pukki ja Pikku-Pukki kuulivat sen vuorelle saakka.

Peikko hyppäsi sillalle ja juoksi pukkia kohti. Mutta Iso-Pukki laski sarvensa tanaan ja juoksi peikkoa päin. He kohtasivat keskellä siltaa. Iso-Pukin sarvet olivat kovat kuin kivet. Iso-pukki kaatoi peikon, pyöritti peikkoa ympäriinsä ja heitti sen komeassa kaaressa sillan reunan yli jokeen. Peikko upposi jokeen kuin lyijy, eikä sitä enää koskaan näkynyt sen jälkeen.

Iso-Pukki jatkoi matkaansa vuorelle, ja voitte uskoa, että hänen kaksi veljeään olivat iloisia nähdessään hänet jälleen ja kuullessaan, että suuri paha peikko oli poissa.

Sen jälkeen he pysyivät yhdessä vuorella. Pukit söivät paljon ruohoa ja kasvoivat lopulta niin suuriksi ja lihaviksi, ettei kukaan voinut erottaa niitä toisistaan.

Kolme pukkia
Suomentanut vapaasti mukaillen: Juhani Paaso

Alkuun Alkuun »

Kaikki sadut » | Suosituimmat sadut »

Aisopos » | Carlo Collodi » | Charles Perrault » | Grimmin veljekset » | Hans Christian Andersen » | Joseph Jacobs »